Hit me Sitruuna one more time
Aamu alkoi Jayn perinteisellä pään kolistelulla pitkin Sitruunan yläkaappeja. Muutama päivä aiemmin hän kolautti päänsä myös maahan kurkatessaan Sitruunan alle. En tiedä muistaako hän, että hänellä olisi jotenkin pienempi pää kuin oikeasti onkaan, tai että hänellä yleensäkään on pää. Aamuisen suihkun jälkeen hän kertoi myös lyöneensä päänsä suihkuun. Tätä menoa olemme vielä joku päivä sairaalassa aivotärähdyksen vuoksi.
Mont Saint-Michel häämötti muutaman kilometrin päässä leirintäalueestamme. Päätimme kuitenkin vierailla siellä vasta hieman myöhemmin ja tehdä ensin aamuretken toiseen suuntaan. Vastapäisessä suunnassa tätä keskiaikaista luostarilinnaketta, myös noin kahden kilometrin päässä leirintäalueestamme sijaitsi kylä nimeltä Beauvoir. Kylä oli pieni ja nopeasti kierretty läpi. Meidän lisäksemme kyläkierroksella oli vain paikallisia eläkeläisiä aamukävelyllä. Pikaisen Beauvoir -visiitin jälkeen kävelimme takaisin leirintäalueelle. Alueella oli paljon puluja, jotka puluilivat toisilleen kovaan ääneen.
E: ”Pulut ne kovasti höpöttelee.”
J: ”Niin, niillä on soihdinmenot.”
Takaisin Sitruunalle palatessamme oli tarkoitus syödä hieman välipalaa, jotta jaksaisimme kierrellä loppupäivän Mont Saint-Micheliä. Aamupalasta ei kuitenkaan tuntunut olevan vasta kuin tovi aikaa, joten minulla ei ollut vielä juurikaan nälkä.
J: ”Lämmitetääks tota sun keittoa?”
E: ”Ei tarvi, se on piltti.”
J: ”No ethän sä sellasella herranjumala pärjää!!”
E: ”Ai jos sitä ei lämmitetä?”
J: ”No ei vaan jollain pienellä piltillä. Sit otat kyllä kourallisen pähkinöitä kylkeen stnan hiiri.”
Mikä on Mont Saint-Michel?
Mont Saint-Michel on pieni saari Normandiassa, Ranskan rannikolla. Se tunnetaan erityisesti dramaattisesta sijainnistaan vuorovesivyöhykkeellä: Nousuveden aikana saarelle pääsee vain tietä pitkin, kun taas laskuveden aikaan ympärillä avautuu laaja hiekkatasanko. Saarella sijaitsee vaikuttava benediktiiniluostari, jonka rakentaminen alkoi jo 700-luvulla. Luostari on ollut tärkeä pyhiinvaelluskohde vuosisatojen ajan. Nykyään Mont Saint-Michel on Unescon maailmanperintökohde ja suosittu matkailunähtävyys. Saarella asuu pysyvästi alle 30 asukasta, joista osa on munkkeja ja nunnia, kun taas osa työskentelee turismin parissa esimerkiksi ravintoloissa tai matkamuistomyymälöissä.
Mont Saint-Michelille pääsi ilmaisella bussilla leirintäalueelta. Me päätimme kuitenkin kävellä, kun kerran olimme alkuun päässeet. Ilmakaan ei olisi voinut olla enää parempi, sillä mittarissa oli yli 20 lämmintä ja pilvetön taivas. Mont Saint-Micheliä lähestyessämme näytti siltä, kuin olisimme saapumassa jättiläismäiseen linnaan, joka oli rakennettu laajenemaan koko pienen saaren mittaiseksi. Näkymä oli kuin suoraan Disneyn sadusta tai Harry Potterista.
Aikamme kuljettuamme kapeilla mukulakivipoluilla ja käytävillä, maisemia katseltuamme vartiotorneista ja vaelleltuamme muiden turistien joukossa vailla huolen häivää, lähdimme suunnistamaan takaisin leirintäalueelle. Saaren korkeimmalla kohdalla sijaitsevassa luostarissa emme tällä kertaa vierailleet pitkän jonon vuoksi. Luostariin olisi päässyt vierailemaan 11 euron pääsymaksun hinnalla, joka sisälsi opastetun kierroksen (ranskan kielellä).
Päätimme kävellä Mont Saint-Micheliltä takaisin leirintäalueelle, sillä busseille oli niin pitkä jono, että aurinkokin olisi kerennyt laskea ennen kuin olisi ollut meidän vuoro päästä bussiin. Koko päivän kävely alkoi tehdä paluumatkalla kuitenkin jo tehtävänsä ja lähestyessämme leirintäaluetta Jay sanoikin, että hän on ihan valmis menemään rikki. Hän myös haaveili takakontissa olevista kaljoista palkkiona reippaasta päivästä. Olimme siis ostaneet alkumatkasta kaljalaatikon, lauttamatkalla Tanskasta Saksaan. Jay perusteli ostoksen sen edullisuudella, sillä kaljalaatikko maksoi vain 12 euroa lautalla. Ihan matkan alussa itse ehdotin, että olisimme ostaneet laatikollisen vichyä autoon, mutta se olisi kuulemma vienyt liian paljon autosta tilaa. Jayn matematiikalla 24 kaljaa vie huomattavasti vähemmän tilaa kuin 24 pientä vichyä.
Sitruunalle päästyämme minä tein vielä pienen iltatreenin kävelypäivän päätteeksi ja Jay puolestaan… No mitäs muutakaan, kuin siivosi Sitruunaa. Koko päivän kävelysaldo oli lopulta hieman yli 25 000 askelta.
Moulin de Moidrey -tuulimylly
Aamun sarastaessa oli aika jatkaa matkaa. Määränpäämme oli La Rochelle, jonne oli matkaa 350 kilometriä Mont Saint-Micheliltä. Ajomatkan alkumetreille osui edellisenä päivänä kiertämämme Beauvoir -kylä. Kävimme pyörähtämässä kylässä sijaitsevalla Moulin de Moidrey -tuulimyllyllä, joka edellisen päivän aamulenkillä jäi välistä. Hollannissa olisi varmasti nähnyt tuulimyllyjä enemmän kuin tarpeeksi, mutta surkeiden ilmojen vuoksi päätimme jättää Hollannin kiertämisen toiseen kertaan. Oli siis ihan kiva bongata kauniita tuulimyllyjä myös Ranskan seudulla, kun Hollannin tuulimyllyt jäivät näkemättä.
Moulin de Moidrey -tuulimylly sijaitsee noin 5 kilometrin päässä Mont Saint-Michelistä, Beauvoirin kylässä. Mylly on peräisin vuodelta 1806 ja se on otettu uudelleen käyttöön vuonna 2003 valmistuneen kunnostuksen jälkeen. Moulin de Moidrey julistettiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 2007.
Ränsistynyt talo
Ajomatka sujui huomattavasti kevyemmin kuin edellinen jo senkin vuoksi, että välimatka edelliseen ajopäivään verrattuna ei ollut niin pitkä. Liikenneympyröitäkään ei osunut matkalle kovin montaa. La Rochellea lähestyessämme Sitruuna päätti kuitenkin jälleen muistutella itsestään vilkun ja peruutussummerin ongelmilla. Voi tätä ilon ja onnen päivää. Koska Sitruunan ongelmat alkavat tuntua jo arkipäivältä, minä en juurikaan ottanut tästä sen enempää paineita. Jay puolestaan keräsi jälleen kiukkua Sitruunaa kohtaan ja pinna alkoi kiristyä jokaisen peruutussummerin piippauksen jälkeen entistä enemmän. Minä googlettelin iloisena mahdollisia matkalle osuvia nähtävyyksiä peruutussummerin piipityksen säestämänä, kun Jay mietti päänsä puhki, että mikä iankaikkinen Sitruunaa vaivaa.
Yhden ajomatkamme varrella olevan kylän kohdalla Google Maps näytti, että kylässä olisi linna. Olin tietysti sitä innoissani heti menossa katsomaan ja heitinkin ehdotuksen ilmoille lukematta ollenkaan autossa vallitsevaa ilmapiiriä.
E: ”Käydääks kattomassa toi linna?”
J: ”MIKÄ VITUN LINNA?!”
Matka linnalle koukkasi vain muutama sata metriä ajoreitiltämme, joten Sitruunan ongelmista huolimatta kävimme katsomassa, millainen linna meitä odotti. Tämä Google Mapsin ilmoittama ”linna” oli kuitenkin kaikkea muuta kuin linna. Paikan päällä oli ränsistynyt kivitalo, tai niin kuin Jay taloa kuvaili: ”Täähän on joku ihan runneltu k*sinen mökki.” Ei auttanut muu kuin tehdä U-käännös ja palata takaisin ajoreitille. ”Linna” sijaitsi suuremman tien varrella pienemmällä sivutiellä, ja sivutieltä liittyminen takaisin päätielle ei ollutkaan sitten niin mutkatonta ruuhkaisen liikenteen takia. Aikamme risteyksessä odoteltuamme Jay päästi tiukasti yhteen kiristettyjen hampaidensa välistä muutaman manauksen: ”Tähän jäätiin! Normaalisti nää paikalliset ajaa kuuttasataa mut nyt ku ne näkee et suomalaiskilpinen auto oottaa risteyksessä niin nää ajaa kahta.”
Sitruuna lounaaksi
La Rochelle alkoi lähestyä ja päinvastoin kuin edellisillä kerrolla, Sitruunan ongelmat eivät enää maagisesti kadonneetkaan. Jay pohti, voisiko vilkun polttimo ottaa häiriötä ja sen vuoksi vaikuttaa myös peruutussummeriin. La Rochelleen päästyämme googletimme lähimmän autojen varaosia myyvän liikkeen ennen leirintäalueelle suunnistamista.
Löysimme varaosaliikkeen suhteellisen kivuttomasti ja painelimme päätä pahkaa sisään. Meitä vastaan tuli liikkeen myyjä, joka tervehti meitä ranskaksi. Tervehdimme takaisin ja sen jälkeen kysyin, puhuiko myyjä englantia. Myyjä pudisti päätään ja väänsi kasvonsa sen näköiseen irvistykseen, että olisi voinut luulla, että hän on juuri imaissut happaman sitruunan kitusiinsa. Ei meidän Sitruunaamme sentään, vaikka Jay olisi varmasti ollut tässä vaiheessa valmis luovuttamaan sen lounaaksi ensimmäiselle vastaantulijalle. Myyjä huuteli jotakin tiskillä olevalle kollegalleen ja sen jälkeen huitoi meidät tiskin suuntaan. Tiskillä oleva myyjä osasi jonkin verran englantia, mutta varmuuden vuoksi pyysi vielä nähdä auton ja sen, millaista polttimoa me oikein olimme tulleet hakemaan, jotta olisimme kaikki samalla aaltopituudella. Autolla pyörähtämisen jälkeen painelimme myyjän perässä takaisin sisälle ja myyjä löi meille kouraan juuri sellaisen polttimon, jota olimme tulleet hakemaan. Halleluja!
Varaosaliikkeestä ajoimme suorinta tietä leirintäalueelle ja Jay alkoi heti purkamaan Sitruunan vittuilevaa vilkkuvaloa. Polttimon vaihtaminen ei kuitenkaan auttanut, vaan samat ongelmat ilmenivät edelleen, kun auton käynnisti. Pian oikean puolen takavalot lakkasivat toimimasta kokonaan. Peruutussummeri puolestaan sen kuin jatkoi huutamistaan. Pitkän pohdinnan, selvityksen, osien purkamisen ja uudelleen asentamisen jälkeen vika vihdoin löytyi ja Jay sai sen korjattua. Selvisi, että uutta polttimoa tähän korjaukseen ei olisi loppujen lopuksi tarvittu, mutta pääasia että Sitruuna saatiin kuntoon. Tämähän on oikein ilon ja onnen päivä!
Ranskan Sunnyvale
Leirintäalue, jonne olimme saapuneet, sijaitsi noin 4 kilometrin päässä La Rochellen keskustasta. Leirintäalueella oli karavaanipaikkojen lisäksi pieniä vuokrattavia mökkejä, ravintola sekä uima-allas. Paikka muistutti meitä Trailer Park Boysin Sunnyvalesta. Sitruunan korjaamisen jälkeen lähdimme jäätelönhakureissulle leirintäalueen lähellä sijaitsevaan Lidliin. Ostimme me ehkä yhden viinipullonkin. Lidlistä palatessamme mietimme seuraavan päivän aikataulua. Ehdotin, että voisimme hieman kulttuurillisesti ryhdistäytyä ja kierrellä vähän La Rochellen museoita.
J: ”No ei täällä kannata semmosia kierrellä ku ei me ymmärretä mitään kun kaikki on ranskaksi.”
E: ”Kotona on tosi kiva kertoa että käytiin La Rochellessa ja sit kun kysytään että kierreltiinkö museoita, niin vastata siihen että ei kun me käytiin Lidlissä.”
Illalla oli mukava käpertyä nukkumaan tietäen, että Sitruuna oli vihdoin saatu korjattua ja aamulla odottaisi kiva päivä La Rochellen kaupunkiin tutustuen. Tähän on hyvä lopettaa, ei enää peruutussummerin ulvontaa.
