Kättä pidempää
Yö päiväkodin pihassa sujui rauhallisesti. Jo kerran aikaisemmin mainittu imurin putki on Jaylla mukana siltä varalta, mikäli joku joskus lähestyisi meitä uhkaavasti. Imuria meillä ei nimittäin ole autossa, pelkkä putki vain. Suurin ”uhka” yöllä taisi kuitenkin olla 300 kilometrin tuntivauhtia ohiajavat kyläläiset. He ajoivat päiväkodin pihan vierestä menevän tien hidastustöyssystäkin niin kovaa, että öljynpohjat kolisivat töyssyä vasten.
Aamulla herätessämme testasimme ensimmäiseksi, ovatko Sitruunan edellisenä iltana ilmenneet ongelmat vielä voimissaan. Mystisesti ongelmat olivat hävinneet kuin pieru Saharaan. Vilkut toimivat moitteettomasti eikä peruutussummerikaan huudellut enää turhaan. Jay oli toki jo edellisenä iltana uhannut vaihtaa Sitruunan ensimmäiseen vastaantulevaan asuntoautoon tai -vaunuun, mutta ongelmien katoamisen myötä oli Jayn kiukku Sitruunaa kohtaan myös kadonnut.
E: ”Sulla on kyllä sellanen viha-rakkaussuhde tota meidän Sitruunaa kohtaan.”
J: ”Kyllä minä Sitruunasta pidän, Sitruuna ei vaan taida pitää meistä!”
Sitruunan toimivuuden testaamisen jälkeen starttasimme auton ja valuimme huomaamattomasti paikalta kellon ollessa vasta vähän vaille kahdeksan aamulla.
Dinant ja Bastogne
Otimme suunnan edellisenä iltana Googlettamaani Belgian kaupunkiin Dinantiin, jonne matkaa yöpaikaltamme oli noin 40 minuuttia. Dinant muistutti meitä hieman Puolan Gdańskista, tosin paljon pienemmässä mittakaavassa. Kaupungin läpi virtasi joki ja kaupunkia ympäröi korkeat kalliomuodostelmat. Kaupungissa oli paljon vanhoja sodanaikaisia rakennuksia, kauniita kirkkoja sekä luokseen kutsuvia ravintoloita, kahviloita, leipomoja ja baareja.
Jätimme auton ilmaiselle parkkipaikalle Dinantin keskustaan ja lähdimme kiertelemään paikkoja. Vajaassa tunnissa keskusta oli koluttu läpi ja koska olimme todella aikaisin liikenteessä, ei vielä monikaan paikka ollut auki. Autolle kävellessämme bongasimme Ibis -hotellin, jossa oli tarjolla aamupalaa. Liukkaan aamulähdön takia emme olleet kerenneet vielä syömään, joten hotelliaamupala vaikutti liian houkuttelevalta ohitettavaksi.
Aamupalan jälkeen palasimme ajoreitin osalta alkuperäiseen suunnitelmaan ja suuntasimme Sitruunan nokan kohti Bastognea. Matkalla näimme paljon pienten kivitalokylien lisäksi lehmukoita, lampaita ja vuohia laiduntamassa vihreillä niityillä. Bastognessa pyörähdimme pikaisesti toisen maailmansodan muistomonumentilla (Mardasson Memorial), ennen kuin jatkoimme matkaa kohti Ranskaa. Rajaa lähestyessämme ei ollut mitään merkkejä siitä, että Belgia olisi päättymässä ja Ranska alkamassa. Mikäli puhelimeen ei olisi tullut tervetuloviestiä Ranskaan saapumisesta, olisi voinut jäädä hieman epäselväksi se, mahdoimmeko ylittää maiden välistä rajaa lainkaan.
Champagnen maakunta
Ranskassa suuntasimme Reims -kaupungin lähettyville, Val de Vesle -kommuunissa sijaitsevalle leirintäalueelle (La Montagne de Reims). Kyseiseltä alueelta ei ole kovinkaan pitkä matka tiloille, joissa valmistetaan maailmankuulua shampanjaa. Vastaanotto oli lämminhenkinen ja respassa työskentelevä vanhempi rouva oikein mukava. Vaikka rouva höpöttikin puolet lauseiden sanoista englanniksi ja puolet ranskaksi, saimme kuitenkin maksun yhden yön osalta näppärästi hoidettua.
Leirintäalue oli kotoisa ja maanläheinen ja lähellä oli paljon maanviljelijöitä ja karjatilan hoitajia maatiloineen. Olimme toisin sanoen aivan täysin landella. Asetuimme taloksi, kävimme suihkussa ja valmistauduimme aikaisin yöpuulle. Meillä on mukana Sitruunassa kosteuspyyhkeitä käsien pikapuhdistusta varten, mutta Jay oli ottanut matkaan myös oman henkilökohtaisen kosteuspyyhepaketin, jota hän minulle iltasella ylpeänä esitteli: ”Minulla on tällaisia omia savetteja. Mulla oli kerran töissä semmosia missä oli kosteusvoide mukana ja arvaa kun sillä pyyhkäsin autonratin tajuamattani nii sehä oli ku ois rasvapallolla ajanu. Enhän mä nyt ymmärtänyt että mikä se sellanen moisturizer on.”
Bonjour!
Seuraavana aamuna ilmoitti Jay ensimmäiset aamukahvit juotuaan, että hänen mielestään meidän kannattaisi viettää toinen yö Val de Veslessä. Tässä vaiheessa olin itse vielä sängyssä silmät puoliksi kiinni ja lähdinkin maksamaan toista yötä respaan suoraan sängystä tukka pystyssä. Heräilen yleisesti ottaen aamuisin todella hitaasti. Oikeastaan aamut eivät ole minun juttuni ollenkaan. Palatessani maksureissulta minua odotti Sitruunan luona täysi työleiri. Toisesta leirintäyöstä samassa paikassa intoutuneena Jay oli päättänyt, että nyt siivotaan Sitruuna huolella petivaatteiden tuuletusta myöden. Hyvä kun olin kerennyt tajuta mitä tapahtuu, piti minun jo olla rätti kädessä heilumassa, peittoja tamppaamassa ja tyynyjä ojentamassa. Enkä minä tietenkään tehnyt mitään oikein, vaan rautalangasta väännettyään Jay, toiselta kutsumanimeltään Monica Geller, ojensi tyynyjä perässäni ja motkotti kuinka en ikinä kuuntele mitä hän minulle sanoo.
Kun siivousintoilija oli saanut tyynyt ojennettua ja paikat järjestykseen, lähdimme päiväkävelylle Val de Veslen kaduille. Paikka oli selvästi korkealuokkaisten aluetta isoista omakotitaloista ja massiivisista tonteista päätellen. Yhden talon pihassa näimme lampaita karitsoineen laiduntamassa. Alueella ei juurikaan ollut muuta massiivisten omakotitalojen, muutaman leipomon ja kirkon lisäksi. Kävelyreissumme pituudeksi tuli arviolta 5 kilometriä ja olimme sen jälkeen aivan rikki. Pelkkä loputon autossa istuminen oli ottanut veronsa. Loppupäivä menikin vain oleillessa, Jayn pakonomaista tavaroiden järjestelemistä lukuun ottamatta.
You spin me right ’round baby right ’round
Pikainen Val de Vesle -visiittimme oli tullut päätökseensä ja oli aika jatkaa matkaa. Yhtäkkinen säätilan muutos vesi- ja räntäsateesta sekä pään irrottavasta tuulesta aurinkoiseen ja lämpimään sai meidät jälleen muuttamaan suunnitelmiamme, emmekä lähteneetkään jatkamaan matkaa suorinta tietä Espanjaan. Sen sijaan otimme suunnan kohti Ranskan Mont Saint-Micheliä, jonne matkaa Val de Veslestä oli yli 500 kilometriä. Matkamme varrelle sattui ainakin yhtä monta liikenneympyrää kuin matkakohteeseemme oli kilometrejä. No ei nyt ehkä ihan niin montaa, mutta valehtelematta liikenneympyröitä oli maksimissaan 10 kilometrin välein, useimmiten kuitenkin 4 kilometrin välein ja monesti myös muutaman sadan metrin välein. Tässä lopputulos, kun välttelee maksullisia teitä viimeiseen saakka.
Olen joskus maininnut Jaylle, että entinen esimieheni pitää paljon enemmän liikenneympyräristeyksistä kuin valoristeyksistä ja Jay kysyikin, että onkohan tämä esimies ollut kenties mukana suunnittelemassa Ranskan maanteitä. Kun ajomatkaa oli takana hieman yli puolet, päätti Sitruuna jälleen alkaa kiukuttelemaan. Vilkku ei toiminut ja peruutussummeri huusi aina kun painoi jarrua, JÄLLEEN! Jay oli aivan raivona. Siihen päälle vielä päättymättömät liikenneympyräristeykset sekä pienet ranskalaiskylät, joiden läpi ajoimme tauokamatta, alkoivat jo hieman nekin turhauttaa.
J: ”Jumalauta tää on ku elämäni murmelina. Kyllä noi kylätkin aluksi oli ihan kivoja, mutta sitten kun niitä on tullut 30 vastaan niin ei enää paljon kiinnosta minkälaisesta oljenkorresta se sun mökkis katto on rakennettu.”
Sitruunan ongelmat hävisivät kuitenkin melkein yhtä nopeasti kuin olivat saapuneetkin, jo toistamiseen. Auton jatkuvan oikuttelun takia patongilla kotiin kelluminen täytyisi kuitenkin laittaa vakavasti harkinnan alle. Pitkästä matkasta, liikenneympyrähelvetistä ja Sitruunan ongelmista huolimatta pääsimme kuitenkin perille Mont Saint-Michelin leirintäalueelle, juuri sopivasti auringon laskiessa. Ajopäivä oli vetänyt molempien pinnan sen verran kireälle, että oman paikan leirintäalueelta löydettyämme painelimme suorinta tietä unten maille.
