Aamupalan jälkeen matka jatkui mahdollista tankkauspaikkaa etsien. Ja sitä saimmekin etsiä, sillä olimme liikenteessä sunnuntaina, joten suurin osa huoltoasemista oli kiinni tai tankkauspisteellä kävi vain käteinen, jota meillä ei ollut. Kun vihdoin löysimme ensimmäisen tankkauspisteen, jossa pystyi maksamaan kortilla, maksu ei mennyt läpi. Eikä seuraavallakaan tankkauspisteellä. Hurautellessamme ympäri pieniä ranskalaiskyliä viimeisillä bensatankin höyryillä, alkoi pintaan nousta epätoivo. Piirtelimme mielessämme jo kauhukuvia siitä, kuinka joutuisimme leiriytymään loppuelämäksemme peltoja ympäröivän maantien poskeen, seuranamme vain pelloilla kirmailevat lehmät ja muutama hylätty lato. Toisaalta taas – Voisi sitä loppuelämänsä huonomminkin viettää.
Kolmannella maksukortin huolivalla bensa-asemalla ”maksu hylätty” -herjan maksupäätteestä jälleen saatuamme tajusin vihdoin, miksi maksu ei mennyt läpi. Olin maksanut visalaskun vain muutamaa tuntia aiemmin, eikä maksusuoritus mitä ilmeisimmin ollut vielä tasannut visan saldoa ja koska se oli vingutettu tappiin, ei Creditillä pystynyt maksamaan. Näin jälkikäteen hieman hävetti, että kyseessä oli näinkin yksinkertainen ongelma ja olisimme selvinneet jo ensimmäisellä maksukortin huolivalla huoltoasemalla maksamalla yksinkertaisesti tankkauksen Debetillä.
Seyssel
Kun tankki oli vihdoin saatu täyteen ja verenpaineet laskettua, pystyimme vihdoin jatkamaan matkaa kohti Seysseliä. Ajoreitti myötäili Rhônejoen mukana ja ennen perille pääsyämme teimmekin pienen pysähdyksen kauniilla rannalla (La voile Blance), joka sijaitsi Rhônejoen varrella. Rannalta löytyi kaunis pieni rantakahvila ja rannan tuntumassa uiskenteli paljon joutsenia.
Seysselissä vietimme seuraavat kolme päivää lähiympäristöä tutkien ja vuoristomaisemia ihaillen. Yhtenä iltana tutustuimme Seysselin leirintäalueella sveitsiläiseen mieheen, joka oli kävellyt Seysseliin Genevestä saakka. Hän oli kuulemma viettämässä kesälomaansa ja aikoi jatkaa patikointiaan seuraavat pari viikkoa kohti Marseillea ja lentää sieltä sitten takaisin kotiin työn ääreen. Kokonaismatka Genevestä Marseilleen on noin 400 kilometriä.
Valitettavasti suurin osa Seysselin liikkeistä ja ravintoloista oli kiinni, joten niissä emme päässeet visiittimme aikana käymään. Seyssel ei ollut suinkaan ensimmäinen paikka, jossa melkein jokainen putiikki, kauppa ja ravintola oli kiinni ja mielessä kävikin, että käyvätkö ranskalaiset töissä lainkaan. Asiaan tarkemmin perehdyttyämme selvisi kuitenkin, että olimme osuneet moneen paikkaan juuri pyhäpäivinä, jolloin ravintolat ja myymälät pidetään kiinni. En kuitenkaan yhtään enää kyseenalaista sitä, miksi kaikissa amerikkalaisissa ohjelmissa vitsaillaan eurooppalaisista, jotka tekevät 2 tunnin työpäiviä kolmena päivänä viikossa.
Au revoir France!
Seysselissä vietetyn ajan jälkeen oli aika jättää Ranska taakse ja suunnata kohti Sveitsiä. Lähtöaamuna Jay ilmoitti, että hänen tekisi kuulemma mieli mansikkasitruunasipsikebabjuustokakkua. Koukkasimme aamupalat kaupasta ennen ajopäivän aloittamista, valitettavasti mansikkasitruunasipsikebabjuustokakkua sieltä ei kuitenkaan löytynyt. Aamupalat syötyämme starttasimme ajopäivämme ja jo muutaman tunnin ajon jälkeen Ranska oli jätetty taakse ja ylitimme Sveitsin rajan reilusti ennen puoltapäivää.
Hello Switzerland!
Vasta Sveitsin rajan ylitettyämme aloimme pohtimaan, mahtaako meidän liittymäsopimukseemme kuulua internetin käyttö Sveitsissä. Kauan asiaa ei tarvinnut ihmetellä, kun puhelimeen kilahti viesti: ”Tervetuloa Sveitsiin! Liittymäsi datankäyttö maksaa 0,059 €/Mt. Nauti matkastasi!” Kiitos ja hyvästi internet! Onneksi Jay oli ladannut Sveitsin offline -karttoja etukäteen puhelimeensa, joten sokkona ei tarvinnut matkaa jatkaa. Emme kuitenkaan olleet tajunneet katsoa etukäteen yhtäkään yöpaikkaa valmiiksi, saati missä sellaiset mahtavat sijaita. Emme olleet oikeastaan katsoneet mitään muuta valmiiksi kuin sen, että ensimmäinen pysähdyksemme Sveitsissä olisi Lausanne, jossa tarkoituksemme olisi tavata Lonkan serkku Pankkiiri perheineen. Lausannen lisäksi ei siis ollut mitään hajua, mitä tulisimme Sveitsissä tekemään. Päätimme kuitenkin miettiä tätä myöhemmin ja lähdimme ajamaan kohti Lausannea.
Lausanneen päästyämme löysimme leirintäalueen (onneksi) selkeitä opasteita seuraten. Kipurajamme leirintäalueiden vuorokausimaksuissa on tähän asti ollut 30 euroa yöltä, mutta Sveitsiin saapuessamme kipuraja piti kerralla nostaa viiteenkymmeneen euroon, sillä Lausannen leirintäalueesta pulitimme 47,5 euroa yhdeltä yöltä, eikä tietojemme mukaan paljon halvemmalla tulisi seuraavillakaan leirintäalueilla pääsemään. Sveitsissä on laitonta yöpyä autossa kaupunkialueilla, joten puskaparkki ei ollut vaihtoehto. Emme myöskään olleet täysin selvillä, saisiko puskaparkkeerausta Sveitsissä harrastaa lainkaan ja Googlen loistaessa poissaolollaan emme tätä voineet selvittääkään. Mitä ihminen nykyään tekisikään ilman internetyhteyttä? – Maksaisi 50 euroa siitä, että saisi parkkeerata autonsa vuorokaudeksi muutaman neliön kokoiselle nurmikkoalueelle, ainakin nyt näin alkuun.
Far over the misty mountains cold
Ensimmäinen päivämme Lausannessa kului vaellellessa leirintäalueen lähiympäristössä. Lähialueilta löytyi järven rantaa pitkin kulkeva kävelytie, paljon puistoja, järvenrantaravintoloita, maauimala sekä kiertävä tivoli, joka sekin oli asettunut järven rannan läheisyyteen. Ihmisiä oli liikenteessä paljon, toiset istumassa iltaa viinilasit kädessään, toiset joogaamassa tai lenkkeilemässä, toiset perheineen viettämässä aikaa puistossa. Järven rantavedessä ui sorsia, joutsenia ja kuikkia ja järven vastapäistä rantaa koristivat kauniit vuoristot. Vastarantaa katsoessa tuntui siltä, kun olisi astunut sisälle Taru sormusten herrasta -elokuvaan.
All we have to decide is what to do with the time that is given to us. –Gandalf
Järveä ja sitä reunustavaa vuoristomaisemaa katsellessa aika kului kuin siivillä. Järven pinnalla, aivan meidän lähellämme, kellui yksinäinen joutsen. Hetken kuluttua hieman kauempaa paikalle kellui toinen joutsen kuitenkin niin, että joutsenet pitivät huomattavan hajuraon toisiinsa. Pohdimme, että mahtaako kyseessä olla joutsenpariskunta, joilla on ryppyjä rakkaudessa: Oliko herrajoutsen kenties lähtenyt omin päin muille maille ja rouva seurannut hetken päästä perässä herraa tuomitsevasti mulkoillen.
Illan hämärtäessä lähdimme kävelemään järvenrantaa kulkevaa kävelytietä pitkin takaisin leirintäalueelle. Lämpötilan hieman jo laskettua oli kävelykadulle ilmestynyt paljon ötökkäparvia, joita oli joissakin kohdissa mahdotonta väistää siitä syystä, että parvet olivat niin isoja. Muutamassa kohdassa tuli siis tyynen rauhallisesti käppäiltyä jättiläismäisen ötökkäparven läpi ja toivoa, että ainakaan kovin montaa ei imaissut keuhkoihinsa läpi kävellessään.
Parkkipaikan metsästys
Pankkiiri oli kutsunut meidät majoittumaan luokseen muutamaksi yöksi, joten lähdimme seuraavan päivän aamupäivästä suunnistamaan leirintäalueelta kohti Pankkiirin asuntoa. Emme kuitenkaan löytäneet Sitruunalle sopivaa parkkipaikkaa siltä kadulta, jolla Pankkiiri asui. Näin ollen jouduimme laskemaan samaa jyrkkää mäkeä takaisin alas, jota olimme jo kerran ajaneet ylös, ja metsästämään parkkipaikkaa muualta.
Pian löysimme maksullisen parkkipaikan kävelyetäisyydeltä Pankkiirin asunnosta, aivan järven rannan tuntumasta. Parkkeerasimme Sitruunan parkkipaikalle, maksoimme parkkimaksun ja toivoimme parasta. Parkkipaikka oli nimittäin tarkoitettu vain ja ainoastaan henkilöautoille ja parkkipaikan kyltin mukaan matkailuautolla parkkeeraamisesta seuraisi sakko. Syynä tähän on luultavasti se, että ihmiset eivät majoittuisi matkailuautoilla parkkipaikalle yöksi. Näinhän me emme tietenkään toimineet, koska olimme menossa Pankkiirille yöksi. Tätä eivät kuitenkaan parkkipirkot tienneet, sillä olimme vetäneet Sitruunan verhot kiinni. Sakonpelon uhalla jännitti myös, että Sitruunaan murtauduttaisiin sinä aikana, kun olimme muualla. Alue ei nimittäin ollut aidattu ja parkkipaikalta löytyi erikseen kyltti, jossa varoiteltiin autovarkaista.
Kirsikankukka
Haikeasti Sitruunan parkkipaikalle jätettyämme lähdimme suunnistamaan Pankkiirin asunnolle. Perille päästyämme ja ovesta sisään astuttuamme vastaan pöllähti ihana kotiruuan tuoksu. Pankkiirin vaimo Liisa oli valmistanut meille lounaan ja istahdimmekin suoraan ruokapöytään onnesta soikeana siitä, että saisimme pitkästä aikaa puhdasta kotiruokaa syödäksemme. Lounas kului herkullisesta ruuasta nauttien ja kuulumisia vaihtaen. Juttelimme sekä meidän reissustamme että Pankkiirin, Liisan ja heidän 8-vuotiaan tyttärensä Moanan elämästä Sveitsin Lausannessa.
Lounaspöydästä puuttui yksi Pankkiirin perheeseen kuuluva jäsen, nimittäin heidän pieni kissansa, joka makoili koko lounaan ajan tyytyväisenä Jaylle ja minulle tehdyllä pedillä olohuoneessa. Kissan nimi on Sakura, joka tarkoittaa japaniksi kirsikankukkaa. Sakura vaikutti aluksi hieman epäleväiseltä Jayn ja minun suhteen, mutta kärsivällisen tutustumisen jälkeen hän näytti lämpenevän sille ajatukselle, että tulisimme viettämään seuraavat pari yötä samassa asunnossa hänen kanssaan. Sakuralla on asunnossa oma kissanluukku, josta hän pääsee parvekkeelle. Pankkiiri ja Liisa kertoivat, että heidän reissatessaan Sakura kuulemma vaeltaa omatoimisesti kissanluukusta parvekkeen kautta naapurin parvekkeelle ja sieltä sitten taas sisään toisesta, naapurin parvekkeen ovessa sijaitsevasta kissanluukusta sisään. Naapurissa asustaa ystävällinen vanhempi rouva, joka ruokkii ja huolehtii Sakurasta aina Pankkiirin, Liisan ja Moanan ollessa reissussa. Joskus Sakura kuulemma siirtyy parvekkeen kautta naapuriin ihan muutenkin vaan, tai mahdollisesti rouvan tarjoamien Sakuran mielestä parempien eväiden toivossa.
Lounaan jälkeen Moanan oli kuulemma tarkoitus siivota huoneensa, sillä hänelle oli tulossa myöhemmin illalla kaveri kylään ja huone tulisi olla siivottuna ennen sitä. Lounaan jälkeen Moana kuitenkin tomerasti ilmoitti, että siivoaisi hieman myöhemmin ja lähti pöydästä touhuilemaan omia juttujaan siivoamisen sijasta. Liisallakin oli töitä tehtäväksi, joten päätimme lähteä alta pois kiertelemään Lausannea Pankkiirin opastuksella Liisan ja Moanan jäädessä asunnolle.
Turistikierros Lausannessa
Lausanne on Sveitsin ranskankielisellä alueella sijaitseva järvenrantakaupunki, joka levittäytyy jyrkille rinteille Genevenjärven pohjoisrannalla. Suositun matkakohteen Lausannesta tekee vilkas kulttuurielämä, historiallinen vanhakaupunki, museot, katedraali ja kauniit järvinäkymät. Lausannesta löytyy myös olympiamuseo, joka on kunnianosoitus olympialaisten historialle ja niiden vaikutukselle maailman kulttuuriin ja yhteiskuntaan.
Ensimmäiseksi vierailimme Lausannen katedraalissa, joka tunnetaan nimellä Notre-Damen katedraali. Katedraali on tunnettu julkisivustaan, taidokkaista lasimaalauksista, uruistaan, jotka ovat olleet käytössä 1700-luvulta saakka, sekä 75 metriä korkeasta tornistaan, joka tarjoaa panoraamanäkymät Genevenjärvelle ja Alpeille. Totta kai kapusimme 224 rappusta ylös torniin saakka ihailemaan Lausannen maisemia, kun katedraalille asti olimme tulleet. Päivä oli hieman synkkä ja pilvinen, mutta maisemat siitä huolimatta henkeäsalpaavat. Katedraalivierailun jälkeen kävelimme ympäri kaupunkia ja pyörähdimme kaupoilla. Kävimme me ehkä yhdet kaljatkin juomassa paikallisessa pubissa.
Joo no mut mä siivoon!
Ennen asunnolle palaamista kävimme kurkistamassa, että olihan Sitruuna edelleen tallessa parkkipaikalla, johon olimme sen aamupäivällä jättäneet. Ja siellä se näytti tyytyväisenä nököttävän: Autossa ei näkynyt murtautumisen jälkiä eikä parkkisakkoakaan ollut tuulilasilla. Uskalsimme siis jättää Sitruunan paikalleen jatkamaan ansaittua muutaman päivän lepoaan ja palasimme Pankkiirin asunnolle sopivasti päivällisaikaan. Liisa ja Pankkiiri valmistivat meille päivälliseksi raclettea, jota emme olleet koskaan ennen maistaneet.
Raclette on perinteinen sveitsiläinen seurusteluruoka, jossa juustoa sulatetaan sähköisessä pöytägrillissä pienissä pannuissa ja kaavitaan lautaselle. Sana “raclette” tulee ranskan verbistä “racler”, joka tarkoittaa “raapia”. Perinteisesti raclettea tarjoillaan leivän, keitettyjen perunoiden, sekä erilaisten etikkasäilykkeiden, kuten hillosipuleiden ja pikku-kurkkujen, kanssa.
Herkullisen ja mieleenpainuvan päivällisen jälkeen Moana ja hänen kylään tullut kaverinsa Nooa alkoivat leipoa yhdessä korvapuusteja. Me puolestamme siirryimme ruokalevolle olohuoneeseen. Hetken päästä keittiöstä kuului Pankkiirin ääni: ”Tää sun kaveri leipoo nyt täällä ihan yksin näitä pullia”, johon Moana vastasi hyvin kärsimättömään sävyyn: ”Joo NO MUT MÄ SIIVOON!!” Moana oli ilmeisesti taktisesti tuumannut, että ulkoistaa leipomisen Nooalle ja livahtaa itse siivoamaan huonettaan, joka olisi pitänyt olla siivottuna jo ennen Nooan saapumista. Näin tuli kaksi asiaa hoidettua samalla kertaa, joten ei siinä auttanut lapsen logiikkaan puuttua.
Taidegalleria
Seuraavana päivän aamuna Liisa ja Pankkiiri lähtivät töihin ja Moana kouluun. Me puolestamme jäimme Jayn kanssa asunnolle viettämään rentoa päivää ja pitämään Sakuralle seuraa. Iltapäivällä töiden ja koulun loputtua suuntasimme porukalla taidegalleriaan, jossa oli Liisan kaverin taiteen avajaisnäytös. Avajaiset pidettiin ranskaksi, mutta Pankkiiri tulkkasi meille ystävällisesti parhaansa mukaan avajaispuhetta, joten emme olleet aivan kujalla avajaisten agendasta.
Avajaispuheen ja kippistelyjen jälkeen jäimme kiertelemään taidegallerian eri osastoja. Yhdellä osastolla oli esillä osallistavaa taidetta, tarkoittaen tässä tapauksessa sitä, että yleisö sai halutessaan olla aktiivisesti mukana teoksen luomisprosessissa. Seinälle oli ripustettu suuri erilaisilla tusseilla piirretty puu, johon yleisö sai mennä piirtämään lisää oksia tai lehtiä. Minä ja Moana kirmasimme innoissamme puun luo ja hetken aikaa piirreltyämme Jay tuli kysymään meiltä: ”No tuleeko jo valmista?” Tähän Moana vastasi taiteilijalle ominaiseen filosofiseen sävyyn, että: ”Ei tää oo ikinä valmis.”
Taidegalleriakierroksen päätteeksi kävelimme myöhäiselle päivälliselle yhteen Pankkiirin, Liisan ja Moanan lempiravintoloista. Ravintolassa juttelimme niitä näitä ja ravintolan ammattitaitoisen palvelun myötä puheeksi tuli myös ravintolassa työskentely. Pankkiiri tuumasi Moanalle, että sitten kun Moana on iso, voi hän mennä ravintolaan töihin. Tähän Moanalla oli päättäväiseen tyyliinsä hyvin lyhyt ja ytimekäs vastaus: ”En mee.” Lisäksi juttelimme kuluneista muutamasta päivästä ja siitä, kuinka hyvin olimme viihtyneet Jayn kanssa Pankkiirin perheen luona Lausannessa ja kuinka kiitollisia olimme siitä, että he olivat kutsuneet meidät luokseen. Seuraavana aamuna oli nimittäin tarkoitus herätellä Sitruuna muutaman päivän levoltaan ja lähteä jatkamaan matkaa.
