Ai ny vai, ai mää vai?
Viidakon tähtösten porukka sai vahvistusta, kun Ei kaikki tuu selvinpäin mieleen -ukko ja Väiski liittyivät vihdoin seuraamme saavuttuaan Fuengirolaan. Heidän ensimmäinen päivänsä hujahti hetkessä, kun nautiskelimme porukalla auringosta rannalla loikoillen. Illalla kävimme Norttonin kämpän lähellä sijaitsevan hotellin kattoterassilla drinksuilla ja siitä jatkoimme päivän päätteeksi vielä myöhäiselle päivälliselle ruotsalaiseen hampurilaisravintolaan ( ravintola Munchies).
Ektsm -ukko oli joutunut päivällä vastoin tahtoaan sipaisemaan aurinkorasvaa ihoonsa. Hän oli kuitenkin suostunut laittamaan sitä vain olkavarteensa, jossa hänen suhteellisen tuore tatuointinsa sijaitsi. Päivän päätteeksi lopputulos oli se, että Ektsm -ukon iho oli tulipunainen, lukuun ottamatta olkavarren tatuointia ja sitä ympäröivää ihoa. Asioita, joista tunnistaa suomalaisen tosimiehen, ovat muun muassa:
1. Miehekäs aurinkorasvan käytöstä kieltäytyminen.
2. Miehekäs ihon punoitus, jota ei kuulemma ole ollenkaan tai jos vähän onkin, niin se ei johdu auringosta.
3. Viaton tiedustelu Aloe Vera -rasvan olemassaolosta. Ei tosin sillä, että suomalainen tosimies sellaista tarvitsisi, koska suomalaisen tosimiehen iho ei pala.
Sipsi kielen alle
Seuraava päivä sujahti rennoissa merkeissä ilman mitään ihmeellisempää ohjelmaa. Illalla suuntasimme porukalla Refla-baariin jääkiekon MM-kisojen Suomen avausottelua katsomaan. Saavuimme paikan päälle hyvissä ajoin, kaksi tuntia ennen peliä. Ja hyvä niin, sillä pian baarin kaikki paikat täyttyivät Suomen maajoukkueen kannattajista. Ennen pelin alkua Jay pohti: ”Me ku aina puhutaan jos Suomen maajoukkue voittaa et jee ME voitettiin nii miettiiköhän noi lätkänpelaajat jos vaikka ektsm -ukko käy asentamassa keittiöön kaappeja et joo tänää ME käytii asentaa keittiökalusteita, tai jos Jay käy työkeikalla et joo tänää ME käytii siirtää yks kaivinkone.”
Paikalle saapui niin paljon suomalaisia, että kaikille ei riittänyt pöytiä, joten kolme miestä kysyivät, voisivatko he istua meidän pöytäämme. Ja sehän passasi. Lonkka kuuli osan herrojen keskusteluista, kovista matsin äänistä huolimatta.
Mies1: ”Miten sä voit olla enää ees pystyssä, jätkä ei oo eilisen jälkeen nukkunu yhtään??”
Mies2: ”Ootko sä ees syöny mitään vai kitannu vaan alkoholia?”
Mies3: ”Laitoin mä aamulla yhen sipsin kielen alle. Tiiättekö silleen samanlailla kun nitrot laitetaan.”
Matka Mordoriin
Aamulla lähdimme kävelemään Norttonin kämpän lähirantsuun Kenenkolan ja Jayn kanssa. Matkan aikana Kenenkola joutui kärsimään niin monista patikoinnin aiheuttamista vaivoista, että koko reissu alkoi muistuttaa Frodon vaellusta Mordoriin — tosin ilman Samia, lembas-leipiä tai minkäänlaista toivoa. Kengät hiersivät kantapäitä kuin Klonkku olisi raapinut niitä yökaudet, hiki virtasi kuin Mount Doomin laava – pysäyttämättömänä ja epätoivolta tuoksuen, ja housut hiersivät persvakoa niin että Sauronkin olisi punastunut. Puolivälissä matkaa tuska oli kasvanut niin suureksi, että oma tahtomme alkoi murentua kuin Boromirin lupaukset. Lopulta päätimme heittää pyyhkeen kehään ja kutsua paikalle oman kotimaisen Kotkien pelastusoperaatiomme — eli taksin, joka kuljetti meidät loppumatkan turvallisesti ilman draamaa tai ainuttakaan uutta rakkoa.
Päivän rannalla vietettyämme suuntasimme jälleen Reflaan Suomen peliä katsomaan. Norttoni, toiselta nimeltään Happo, kiskoi valkovenäläisiä pelin aikana siihen tahtiin, että hänellä alkoi nopeasti menojalka vipattaa. Muutamia viikkoja aiemmin hän oli tutustunut pariin suomalaiseen tyttöön ja lähtikin heidän kanssaan jatkamaan iltaa meidän muiden painellessa pelin jälkeen omille kämpillemme.
Pelastusoperaatio
Saavuttuamme Jayn ja Kenenkolan kanssa kämpälle tuumasimme, että kai sitä voisi kuitenkin vielä käydä ”paikallisessa” pyörähtämässä, kun iltakin oli vielä niin nuori. Matka ”paikalliseen” vie kämpän lähellä sijaitsevan kaupan ohi ja kauppaa ohittaessamme näimme kaksi vanhempaa rouvaa tuijottamassa jo suljetun kaupan aitojen sisäpuolelle. Rouvia ohittaessamme alkoi kuulua hätäistä pikkuisen kissan maukumista jostakin kaupan aitojen sisäpuolelta. Kissa oli selvästi jumissa jossakin ja maukui hädissään apua. Toinen rouvista kertoi meille, että he olivat soittaneet miestuttunsa paikalle tarkistamaan tilannetta. Jäimme rouvien kanssa odottelemaan miestä ja kun mies saapui, rouvat jatkoivat matkaansa.
Paikalle saapunut mies oli ottanut työkaluja mukaan ja heti saavuttuaan hän kävi tuumasta toimeen ja kiipesi kaupan aitojen yli kaupan alueen sisäpuolelle Jay kannoillaan. Pian selvisi, että kissa oli pudonnut viemärikouruun eikä päässyt sieltä pois. Jay ja mies irrottivat viemäriin vievän suuaukon edestä metallisen suojan nähdäkseen paremmin, missä kissa oli jumissa. Lisäksi he nostivat ylös myös kävelykadun puoleisen kaivonkannen, jotta kissalla olisi mahdollisimman monta ulospääsyä.
Me jäimme Kenenkolan kanssa päivystämään kadulle ja Jay ja mies seurasivat kaupan alueen sisäpuolella, kummasta uloskäynnistä kissa sujahtaisi ulos. Kissa sinkoili hetken hädissään viemärissä, kunnes tajusi, että hänelle oli avattu ulospääsytie. Vähän ajan kuluttua kissa sujahtikin ulos viemäristä ja pinkoi tiehensä. Kissa oli musta ja todella pikkuinen, arviolta noin 2–3 kuukauden ikäinen. Mies kommentoi, että kissa näytti juosseen hänen asuntonsa suuntaan. Siellä asustelee kuulemma paljon kissoja ja oletettavasti myös tämän pienen mustan kissan emo. Mies kertoi, että hän ruokkii kissoja ja pitää niistä niin hyvän huolen kuin suinkin pystyy. Se ei kuitenkaan ole helppoa, sillä kissat eivät ole kovin kesyjä.
Tavaroita ja kaivon kansia takaisin asetellessaan mies sanoi meille, että tuntee kaupan omistajan ja meinaa tulla seuraavana päivänä kertomaan, miksi kaupan alueella hilluttiin kaupan aukioloaikojen ulkopuolella. Lopuksi mies pakkasi työkalunsa, huikkasi meille heipat ja lähti tiehensä. Kissanpelastusoperaatio oli näin tullut onnistuneesti päätökseensä.
Lämmintä vettä Lonkalle
Seuraavan päivän vietimme jälleen rannalla, tällä kertaa tosin majapaikkamme lähirannalla, johon Ektsm -ukko sekä Lonkka saapuivat kymmenen aikoihin aamulla nuorison jäädessä viettämään vilpoisaa päivää Norttonin kämpälle. Päivä kului nopeaa auringossa maatessamme ja meressä uiskennellessamme. Lonkkakin uskaltautui mereen uimaan, mikä oli suuri yllätys, sillä normaalisti häntä ei saa uimaan millään, ellei vesi ole varmasti lämmintä. Idyllisintä olisi, jos vesi olisi melkein kiehuvaa.
Päivän auringonoton ja pulikoinnin jälkeen Ektsm -ukko ja Lonkka lähtivät taksilla takaisin Norttonin kämpälle. Me puolestamme suuntasimme ravintola Ankkuriin, joka sekin sijaitsi aivan majapaikkamme välittömässä läheisyydessä. Rankka tarpominen täydellä mahalla takaisin kämpälle ei siis ruokailun jälkeen ollut. Päivän päätteeksi kävimme vielä morjenstamassa ”paikallisen” pubin henkilökuntaa, joimme me ehkä yhdet kaljatkin. Kaikille on varmasti nykypäivänä itsestään selvä asia, että omaa juomaansa ei tule missään nimessä jättää vartioimatta pöytään. Kenenkola on tässä tapauksessa kuitenkin poikkeus: Sen lisäksi, että hän jättää joka kerta juomansa vartioimatta, jättää hän myös joka kerta luottavaisesti lompakkonsa vartioimatta pöytään. Meillä on ollut monta kertaa sellainen tilanne, että pöydässämme ei ole kuin Kenenkolan juoma ja lompakko pitämässä meille paikkaa, kun jokainen meistä on liihottanut hetkeksi omille teilleen.
Lonkan tärinät takapenkillä
Kenenkolan kotiinlähtöpäivä oli koittanut. Sitä ennen lähdimme kuitenkin porukalla päiväreissulle Gibraltarille, sillä Kenenkolan lento Suomeen lähti vasta myöhään illalla. Päiväretkeä varten vuokrasimme seitsemän hengen auton Fuengirolasta, jotta kaikki mahtuivat kyytiin. Ennen päiväretkelle starttaamista Kenenkola kertoi meille edellisestä visiitistään Gibraltarille, joka oli noin kymmenen vuotta sitten. Silloin Gibraltaria mainostettiin matkatoimistossa kuulemma otsikolla: ”Gibraltarilla pääset näkemään Euroopan ainoat kädelliset”.
Kun autonavaimet oli ojennettu käteen autonvuokrausliikkeestä, hyppäsi Kenenkola kuskin paikalle ja matka kohti Gibraltaria alkoi. Jay otti heti alkumatkasta kommentaattorin roolin pelkääjänpaikalla istuskellessaan: ”Vittu sähän ajat ku espanjalaiset nää ympyrät. Ite ajoin Portugaliin asti ihan sääntöjen mukaan ennenku aloin ajelemaan ku paikalliset.” Lonkka tärisi takapenkillä eikä Jayn kommentti parantanut Lonkan oloa lainkaan. Jayn kommentin myötä hän nimittäin tuli sellaiseen johtopäätökseen, että oli paluumatkalla kuskina sitten Kenenkola tai Jay, niin hurjaa kyytiä taisi olla tiedossa.
Jätimme auton Espanjan puolelle parkkiin ja jatkoimme kävellen matkaa Gibraltarin puolelle. Passintarkastus sujui ripeästi ja tehokkaasti, eikä jonotella juurikaan tarvinnut. Heti Gibraltarin puolelle päästyämme meitä oli vastassa kuuluisa englantilainen puhelinkoppi, jossa tietysti piti välittömästi ottaa ensimmäiset turistikuvat. Vaikka jokainen meistä tiesi, että Gibraltar ei kuulu osaksi EU:ta, tuli silti kaikille yllätyksenä, että netin käyttö ei enää Gibraltarilla ollutkaan ilmaista. Ei auttanut muu kuin laittaa mobiilidata äkkiä pois päältä, jotta kotona ei odottaisi 400 euron puhelinlasku reissulta palatessamme.
Gibraltar baby!
Kenenkolan iltalennon vuoksi aikamme Gibraltarilla oli rajallinen, joten otimme ”valmismatkan” Gibraltarinvuoren nähtävyyksille, jotta kerkeäisimme nähdä mahdollisimman paljon lyhyessä ajassa. Paketti sisälsi minibussikierroksen neljällä eri Gibraltarin nähtävyydellä oppaan kera. Gibraltarinvuoren vuoristotiet eivät juuri poikkea Euroopan muista vuoristoteistä. Lisäksi kuskillamme oli aika herkkä kaasujalka ja viiletimme minibussilla kovaa vauhtia kapeita teitä Lonkan pelätessä henkensä edestä, että oppaamme ajattaa meidät jyrkänteeltä alas.
Matkan aikana opas kertoi meille Gibraltarin historiasta, nähtävyyksistä ja kulttuurista. Sekä tietysti näistä kuuluisista Euroopan ainoista kädellisistä, makakiapinoihin kuuluvista magoteista. Oppaan mukaan apinoita elää Gibraltarilla kymmenisen perhettä, yhteensä noin 400 apinaa. Kenenkolaa kiinnosti tietää, saisiko apinoita ruokkia. Hänellä meni kuitenkin kieli solmuun muodostaessaan kysymystä oppaalle ja suusta pääsi lause: ”Can we eat the moneys?” Opas selvensi meille, että apinoita ei missään nimessä saa ruokkia. Niihin ei myöskään saa koskea, eikä niitä saa syödä.
Gibraltar on Iso-Britannian itsehallinnollinen alue Pyreneitten niemimaan eteläkärjessä. Fuengirolasta Gibraltarille on hieman yli 100 kilometriä. Gibraltar on yli 30 000 asukkaallaan Euroopan toiseksi tiheimmin asuttu paikka heti Monacon jälkeen. 400 metriä korkea Gibraltarin kallio on yksi kaupungin päänähtävyyksistä. Kallio on muodostunut aikojen saatossa kalkkikivestä merenpohjassa, ja mantereiden muodostuessa se on noussut merenpinnalle.
Gibraltarilla elää Euroopan ainoa vapaa apinayhdyskunta, joiden muinoin uskottiin saapuneen Gibraltarille maanalaista tunnelia pitkin Afrikasta.
Vaikka Gibraltarilla pärjää englannin kielellä, on paikallisilla myös oma andalusialaista espanjaa ja englantia sekoittava kieli, Ilanito.
Gibraltarin lentokentän kiitoradalla on risteys autotien kanssa. Autotie suljetaan koneiden noustessa ja laskiessa.
Apinoita ja nähtävyyksiä
Ensimmäinen pysähdyksemme oli näköalapaikalla, joka on ainoa laatuaan maailmassa: Näköalapaikalla saa napattua samaan kuvaan kaksi mannerta (Eurooppa ja Afrikka), kaksi merta (Atlantti ja Välimeri) ja kolme maata (Marokko, Espanja ja Gibraltar). Seuraavana oli vuorossa Pyhän Mikaelin luola (tippukiviluola), joka on toiminut konserttien ja näytelmien pitopaikkana jo 1960-luvulta saakka. Luolaston uskottiin pitkään olevan pohjaton. Sen uskottiin myös yhdistävän Afrikan Eurooppaan Gibraltarinsalmen alta menevällä tunnelilla.
Luolasta jatkoimme matkaa lasiselle näköalatasanteelle, joka avattiin vuonna 2018. Tasanne on suunniteltu kestämään yli 150 kilometrin tuntinopeudella puhaltavaa tuulta ja kannattelemaan 5 aasiannorsun tai 340 ihmisen verran painoa kerrallaan. Edellä mainituista faktoista huolimatta Lonkka tärisi jälleen pelosta ja oli varma, että hän putoaa lasin läpi, mikäli seisoo tasanteella liian kauan. Hänen visiittinsä tasanteelle olikin hyvin pikainen ja sisälsi paljon kiljuntaa.
Päivän viimeinen nähtävyytemme oli Gibratarinvuoren tunnelit (The great Siege tunnels). Ensimmäiset tunnelit rakennettiin 1700-luvun lopussa Gibraltarin suuren piirityksen aikaan, jolloin Ranska ja Espanja yrittivät valloittaa Gibraltarin Britannialta Yhdysvaltain vapaussodan aikana. Tunneleita laajennettiin toisen maailmansodan aikana. Nykyisin tunnelit toimivat museona. Tunneleiden sisäänkäynnin vierestä löytyi näköalapaikka, josta tuijottelimme Espanjaan päin. Tuijotellessaan haikeana kaukaisuuteen Kenenkola tuumasi: ”Siellä se ilmainen netti on. Niin lähellä, mutta silti niin kaukana.”
Summa summarum
Muutaman tunnin kestänyt vuorikierros oli kerrassaan mielenkiintoinen ja täynnä tietoa Gibraltarista ja sen historiasta. Harmillisesti tahti oli aika ripeä, sillä nähtävyyksissä olisi voinut viettää enemmänkin aikaa. Siitä huolimatta reissusta jäi paljon käteen, ja kerkesimme me nähdä jonkin verran apinoitakin. Lisäksi oli kiehtovaa ajella samoja jyrkkiä teitä, joissa James Bond seikkaili elokuvassa 007 vaaran vyöhykkeellä. Retken loputtua lähdimme kävelemään takaisin Espanjan puolelle, jotta Kenenkola kerkeäisi ajoissa lennolleen.
Frodon sormus hukassa
Saavuimme turvallisesti takaisin Fuengirolaan ja melkein heti takaisin palattuamme Jay lähti viemään Kenenkolaa vuokra-autolla lentokentälle. Kun Jay oli palannut ajokeikaltaan, laittoi Kenenkola lentokentältä viestiä. Viestissä hän kertoi pitäneen huolen siitä, että lentokentän työntekijöillä ei lopu työt kesken: ”Vittu luulin et sormus hukku turvatarkastuksessa. Kuulu sellanen kilahdusääni takaa ku menin siitä läpi. Ei muutaku ettimään ja hiki oli melkonen. Henkilökuntaki etti mun kanssa sitä sormusta. Luovutin sit jossai kohtaa ja menin kerää kamoja korista ni vittu se oli mun puhelimen alla. Mun takana tuli joku mamma koirankaa ja se remmi tippu maahan ja joku metalliosa siinä samalla ja sit ku en heti löytäny sitä sormusta korista ni luulin et se ääni kuulu siitä.”
Vietimme Jayn kanssa vielä yhden yön kämpällä ilman Kenenkolaa, ja aamulla oli tarkoitus muuttaa takaisin Sitruunaan.
Tähän on hyvä lopettaa, Kenenkolalle turvallista kotimatkaa!
