Aamu alkoi hitaasti Sitruunassa kahvia hörppien tuulen keinuttaessa autoa. Keijo laittoi koti-Suomesta viestiä, että oli illalla nähnyt tähdenlennon taivaalla ja pohti, mahtoiko se sittenkin olla Sitruunan aurinkopaneeli mikä siellä taivaalla liisi. Onneksi aurinkopaneeli oli kuitenkin edelleen paikallaan. Hitaan aamun jälkeen hyppäsimme bussiin kohti Cascaisin keskustaa. Bussiin hypätessämme yritimme maksaa bussimatkan käteisellä, mutta bussikuski viittoi meidät vain tomerasti istumaan huolimatta rahoja. Jäimme pohtimaan, mahtoiko kuskilla olla ”tänään otan lopputilin” -päivä vai miksi bussimatka ei maksanut mitään. Aiheeseen sen enempää aikaa kuluttamatta tyydyimme kohtaloomme tyytyväisinä ilmaisesta bussimatkasta. Cascaisin keskustaan saapuessamme tuuli oli hieman laantunut ja hetken pärjäsi jopa ilman pitkähihaista. Kahdet housut minulla kyllä edelleen oli jalassa.
Cascais
Cascais sijaitsee meren rannalla ja yhdellä rannan läheisyydessä sijaitsevalla aukiolla oli vesipiste, jossa pystyi huuhtomaan jalat rannalta tultuaan. Näimme pienen pojan antavan vesipisteeltä lokille vettä niin, että poika painoi veden päälle ja perääntyi hieman, jolloin lokki siirtyi vesipisteelle hörppimään valuvaa vettä. Vettä ei tule kerrallaan kuin muutaman sekunnin ajan ja poika jaksoi lystiä vain hetken, kunnes kyllästyi ja he jatkoivat äitinsä kanssa matkaa. Minä siirryin lokinjuottovastuuseen ja kokeilin, vieläkö lokki juo vesipisteeltä vettä, jos veden laittaa valumaan. Muutaman kerran lokki kävi vielä vettä hörppimässä, ennen kuin huomasi muutaman metrin päässä rouvan leivos kädessään. Siltä seisomalta jäi veden juominen sikseen ja lokki liihotti rouvan viereen kytikselle, jos hänellekin pala leivosta heruisi.
Cascaisin kaupunki sijaitsee Atlantin rannalla Lissabonin länsipuolella ja sieltä löytyy monia uimarantoja, ravintoloita, kahviloita sekä ostosmahdollisuuksia. Cascais oli Portugalin ensimmäisiä lomakaupunkeja ja ennen kuninkaallisilla sekä Portugalin presidenteillä oli tapana viettää kesiään siellä. Nykyisin useiden julkisuuden henkilöiden loma-asunnot sijaitsevat Cascaisissa. Cascaisista löytyy useita eri hiekkarantoja ja rantaa pitkin kulkee paljon kevyen liikenteen väyliä. Etäisyys Cascaisista Lissaboniin on 30 kilometriä ja Cascaisista Sintraan 20 kilometriä.
Kohti helvetin suuta
Cascaisin vanhan kaupungin keskustan läpi käveltyämme lähdimme kävelemään rantaa pitkin katsomaan Cascaisin kuuluisaa kalliomuodostelmaa, Boca do Infernoa (suomeksi helvetin suu), joka sijaitsee noin 20 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta. Boca do Infernolta löytyi muutama kalastaja, mukanaan musta kissa. Kissa oli selvästi kalastajien kanssa samaa porukkaa, sillä se vaihtoi koko ajan kalastajien sylistä toiseen. Hän kenties odotti malttamattomana, että koska sitä ruokaa alkaa merestä nousemaan.
Kilpikonna hädässä
Takaisin keskustaan kävellessämme pyörähdimme puistossa, josta löytyi vapaana kulkevia kanoja, kukkoja, hanhia, sorsia ja undulaatteja. Puistossa oli lampi, jossa sorsat poikasineen uiskentelivat. Sorsien lisäksi lammessa uiskenteli kilpikonnia. Puisto näytti olevan edellä mainittujen eläinten koti, jossa heitä ruokittiin ja muutenkin pidettiin paikoista huolta, jotta eläimillä on hyvä olla. Se mikä teki puistosta omituisen, oli se, että alue ei ollut suljettu ja näimmekin muutaman undulaatin lentelevän puiston ulkopuolella. Sen lisäksi muutama kana oli lähtenyt seikkailemaan portista aitojen ulkopuolelle. Kaipa he kuitenkin palailevat takaisin puistoon, kun tietävät, että siellä saa säännöllisesti ruokaa.
Aikamme lintuja ihmeteltyämme Jay huomasi, että iso lokki oli tullut puistoon kuokkimaan ja se oli saanut nostettua yhden pienen kilpikonnan lammesta maalle. Jay oli menossa jo pelastustehtäviin työntämään kilpikonnan takaisin lampeen. Hän joutui kuitenkin keskeyttämään pelastusoperaationsa alkumetreillä, sillä hänen ja kilpikonnan välissä oli vihaisena Jayta tuijottava hanhi. Se alkoi heti uhkaavasti kaakattamaan, kun Jay yritti ottaa muutaman askeleen kilpikonnan suuntaan. Onneksi kilpikonna osasi loppujen lopuksi pitää itse puolensa: Kilpikonna nappasi kerran lokkia kipeän näköisesti kyljestä ja kipitti äkkiä takaisin lampeen.
Potkulauta vai bussi?
Takaisin leirintäalueelle olisi päässyt rantatietä pitkin sähköpotkulaudoilla, ja samalla olisi voinut katsella maisemia. Selvitettyämme lystin hinnan totesimme kuitenkin, että halvemmaksi tulee valita bussi. Varsinkin jos pääsisimme yhtä halvalla bussilla takaisin kuin olimme tulleetkin, eli ilmaiseksi. Potkulaudan aktivointi olisi maksanut 7 euroa ja sen jälkeen 22 senttiä/minuutti ja matka laudalla leirintäalueelle olisi kestänyt ainakin 30 minuuttia.
Suuntasimme linja-autoasemalle ja niinhän siinä kävi, että vieläkään ei bussikuski huolinut meiltä rahoja kyytiin hypätessämme. Ilmaiset bussimatkat hämmensivät meitä sen verran paljon, että paluumatkalla päätimme ottaa selvää, miksi bussilla matkustaminen ei maksa Cascaisissa mitään. Aiheen googletettuamme selvisi, että Cascaisin kunnasta tuli vuoden 2020 alussa Portugalin ensimmäinen kunta, joka tarjoaa asukkailleen ilmaisen bussiliikenteen. Pandemiasta huolimatta toimintamallin käyttöönotosta tähän päivään (kevääseen 2022) bussilla matkustavia on 10 prosenttia aiempaa enemmän ja toiminnan ylläpito rahoitetaan kunnan maksullisilla parkkipaikoilla sekä verotuksella.
Wild is the wind
Leirintäalueelle saavuttuamme tuuli alkoi jälleen yltyä yltymistään. Enää ei pelottanut, että aurinkopaneeli lentää itsekseen kotiin, vaan pelotti, että koko Sitruuna lentää yön aikana kotiin ja me sen mukana. Viereemme leiriytynyt nainenkin lähti autonsa kanssa kovia tuulenpuuskia karkuun suojaisampaan paikkaan. Me jäimme kuitenkin omalle paikallemme ja toivoimme vain, että aamulla herättyämme olisimme edelleen siinä paikassa, johon olimme Sitruunan parkkeeranneet.
Aamu Cascaisissa alkoi ilman suurimpia yllätyksiä ja Sitruuna oli urheasti pysynyt paikallaan hurjasta myrskytuulesta huolimatta. Päivän agenda oli Sintran Pena palatsille lähtö. Selviteltyämme erilaisia vaihtoehtoja Sintraan pääsemiseksi alkoi ajatus kuitenkin tuntua ylitsepääsemättömältä. Alueella on nihkeästi parkkipaikkoja, joten Sitruunalla meno Sintraan ei vaikuttanut hyvältä ratkaisulta. Julkisten käyttäminen olisi vaatinut bussinvaihtoa useampaan otteeseen ja hinnaksi olisi tullut yli 20 euroa per henkilö (koska kyseessä ei ollut Cascaisin paikallisbussit). Kumpikaan vaihtoehdoista ei houkutellut, joten ratkaisumme oli ottaa yksi lisäyö leirintäalueelta ja miettiä Sintraan lähtöä seuraavana päivänä uudelleen. Päiväretken sijaan lähdimme Sitruunalla kauppaan, teimme ruokaa ja vietimme loppupäivän leirintäalueen altaalla. Joimme me ehkä yhdet kaljatkin. Kylmän viiman takia olimme ainoat ihmiset altaalla. Jayta ei viima haitannut, vaan hän uskaltautui jopa uimaankin.
Kymmenen kirosanaa
Lisäpäivän aamuna meillä ei vieläkään ollut tietoa, millä meidän kannattaisi Penan palatsille lähteä. Aamu alkoi muutenkin hieman epäsuotuisissa merkeissä, sillä Jay päätti heittää aamukahvit ympäri sitruunaa ja siitä se riemu sitten repesi. Kirosanojen ja jäätävän raivotilan saattelemana lenteli tavarat kaaressa Sitruunasta ja hyvä että Jay ei alkanut raivopäissään purkamaan koko autoa. Yritin tarjota apua siivoamisessa, mutta Jay ilmoitti, että hänen kuvioitaan ei todellakaan tulla nyt sotkemaan. Totesin, että minun parempi seurata tätä surkuhupaisaa tilannetta sivusta sanomatta sanaakaan.
Kun kahviepisodi oli saatu hoidettua pois alta ja raivotila laannutettu, valmistauduimme Penan palatsille lähtöön, keinolla millä hyvänsä. Cascaisista palatsille on noin 16 kilometriä ja koska bussimatkat vaikuttivat kalliilta ja sen lisäksi työläiltä, ehdotin Jaylle, että menisimme Penan palatsille taksilla. Lähdimme siis kysymään respasta, voisivatko he soittaa meille taksin.
Kuinka sinne Penan palatsille oikein pääsee
Meitä ennen respan jonossa oli hieman meitä nuorempi herra ja kuulin hänen kysyvän respan työntekijältä neuvoja Penan palatsille ajamisesta sekä parkkipaikan sijainnista. Respan työntekijä ei suositellut Penan palatsille matkailuautolla ajamista, sillä paikalliset ovat joskus rikkoneet karavaanareiden ikkunoita Penan palatsin lähellä sijaitsevilla parkkipaikoilla. Paikalliset eivät pidä siitä, että karavaanarit leiriytyvät jo muutenkin ahtaille parkkipaikoille. Herra kiitti respan työntekijää vinkistä ja oli jo lähdössä poispäin, kun huikkasin hänelle, että mikäli he ovat menossa Penan palatsille, he voisivat jättää matkailuautonsa leirintäalueen parkkipaikalle ja jakaa meidän kanssamme taksikulut. Herra sanoi, että he aikovat vaimonsa kanssa ajaa Penan palatsille respan työntekijän varoituksista huolimatta. Hän sanoi myös, että mikäli me olemme lähdössä palatsille heti, he voisivat tarjota meille kyydin. Kaiken työn ja tuskan jälkeen, jonka matkasuunnittelu Sintraan oli aiheuttanut, kääntyi kaikki paremmin kuin hyvin.
Matkalla Sintraan selvisi, että saksalaispariskunta oli tullut kolmen viikon pituiselle häämatkalle Portugaliin vuokra-autolla. Matka Sintraan sujui leppoisasti rupatellessa ja perille päästyämme vaihdoimme vielä yhteystiedot, mikäli joskus sattuisimme vielä olemaan samoilla suunnilla. Bensarahaa pariskunta ei huolinut, sillä he sanoivat, että olisivat tulleet Sintraan ilman meitäkin.
It’s getting hot in here
Saksalaispariskunta jätti autonsa parkkipaikalle lähelle Penan palatsia, josta matkaa palatsialueelle oli Googlen mukaan vielä 5 kilometriä. Palatsi sijaitsee Sintran kukkulan huipulla ja sinne on mahdollista päästä paikallisella bussilla, taksilla tai tuk-tukilla. Netin mukaan kävellen palatsille ei missään nimessä kannata lähteä tarpomaan. Koska emme ymmärrä omaa parastamme, valitsimme edellä mainituista vaihtoehdoista tietysti kävelyn. Joimme me alkumatkasta paikallisessa kahvilassa ehkä yhdet kaljatkin. Se olikin sitten viimeinen virhe, sillä tarpominen palatsille osoittautui kaikkea muuta kuin helpoksi. Kuka olisi uskonut!
Kävelyreitti sisälsi paljon jyrkkiä nousuja, eikä se oikein muuta sitten sisältänytkään. Kaiken lisäksi olin lähtenyt jälleen pessimistinä pitkissä vaatteissa liikenteeseen, kahdet housut päällekkäin, totta kai. Päivä osoittautui aiempia päiviä huomattavasti lämpimämmäksi. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta eikä kylmästä viimasta ollut enää tietoakaan. Jouduin kikkailemaan puolessa matkassa alemmat housut jalasta katsellen samalla ohi ajavia tuk-tukeja, takseja ja busseja kyydissään onnellisia turisteja, joilla ei ollut tuskaisesta matkanteosta tietoakaan. Kuntoa koetelleen tarpomisen jälkeen saavuimme palatsialueen sisäänkäynnille ja siitä lipunoston kautta matka jatkui alueen sisäpuolella jälleen jyrkkiä teitä kavuten.
Penan palatsi
Värikäs Penan palatsi oli kuin Disneyn satulinna. Kyllä kuninkaallisilla on joskus ollut mukavat oltavat asua. Sisäänpääsymaksu sisälsi palatsin puistossa ja palatsin ulkopuolella kiertelyn lisäksi vierailun palatsin sisätiloissa, jossa pääsi fiilistelemään edesmenneiden kuninkaallisten asuinmiljöötä. Palatsista löytyi oma huoneensa kirjaimellisesti kaikelle; perinteisten ruokailutilojen, makuuhuoneiden ja kylpyhuoneiden lisäksi löytyi pukeutumishuone, istumishuone, tupakkahuone ja puhelinhuone. Palatsi oli sisältä niin sokkeloinen, että ihme on ollut, jos sinne ei joku palvelusväestä ole joskus aikoinaan eksynyt.
Penan palatsi sijaitsee 529 metriä korkealla jyrkänteellä ja palatsin tiluksia on 200 hehtaarin edestä. Palatsin värimaailmaan kuuluu keltaisen ja punaisen lisäksi sinistä mosaiikkia.
Keskiajalla osa palatsista toimi luostarina, kunnes se tuhoutui melkein kokonaan maanjäristyksessä vuonna 1755. Korkean sijaintinsa vuoksi ukkoskelillä palatsi kärsii myös usein salamaniskuista. 1800-luvulla kuningas Ferdinand II kunnosti palatsista perheen kesäasunnon ja laajensi sen nykyisiin mittoihinsa. Kun kuningas kuoli, linna siirtyi Portugalin valtiolle. Vuonna 1910 Penan palatsi muutettiin museoksi, jossa kuka tahansa voi vierailla pääsymaksua vastaan (lippu aikuiselta 20e/hlö). Sisällä palatsissa odottaa suuri määrä kuningasperheen huonekaluja ja esineitä, ja suurin osa huoneista on jätetty siihen kuntoon, millaisina kuningasperhe niitä aikoinaan käytti. Palatsin laajoissa puutarhoissa on yli 2 000 kasvilajia.
Penan palatsi ja puisto kuuluu UNESCON maailmanperintökohteisiin. Se on listattu myös yhdeksi Portugalin seitsemästä ihmeestä.
Tarpomisen hinta
Päätöksemme kävellä aina kaikkialle on tuonut esiin sellaisen negatiivisen puolen, että olemme oikeastaan aina perille itse kohteeseen tai nähtävyyteen päästyämme aivan loppu. Tästä syystä Penan palatsi oli ainoa nähtävyys, jonka jaksoimme kiertää Sintrassa ja kierroksen jälkeen lähdimmekin käppäilemään suorinta tietä linja-autoasemalle. Palatsi oli kuitenkin näkemisen arvoinen, joten lisäpäivän ottaminen oli oikein onnistunut ratkaisu.
Ihan Tuhkimona
Kylmä viima oli ilmeisesti poistunut lopullisesti, sillä päivät alkoivat pikkuhiljaa tuntua niin lämpöisiltä, että shorteilla ja t-paidallakin alkoi jo pärjätä. Cascaisin leirintäalueella lähtökuopissa ollessamme Jay pyysi, voisinko käydä kysymässä respasta, missä voisi mitata auton renkaiden ilmanpaineet. Respan täti neuvoi meidät lähimmälle huoltoasemalle, josta matka jatkui ilmanpaineiden mittauksen jälkeen kohti Vila Nova de Milfontesia, jossa meidän oli tarkoitus käydä pikaisesti pyörähtämässä ennen matkan jatkamista kohti Lagosia. Ennen Vila nova de Milfontesiin saapumista pysähdyimme tienvarsikahvilassa kahvilla. Kahvilan pihaan päästyämme huomasin, että olin pudottanut toisen Adidaksen sandaaleistani matkan varrelle kuin Tuhkimo lasikenkänsä keskiyöllä konsanaan. Sandaali oli ilmeisesti tippunut huoltoaseman pihaan autoon noustessani. Onneksi minulla oli useammat kengät mukana, joten ei tarvinnut sukkasilteen kahville talsia.
Paskat jutut
Tie kulki muutamissa kohdissa rantaviivaa pitkin ja näissä kohdissa näkyi myös jonkin verran matkailuautoja parkissa aivan rannan tuntumassa.
E: ”Kato, aika hienoon paikkaan on noikin leiriytyneet. Nyt ajetaan kans sinne ja mennää pilaamaan niitten miljöö.”
J: ”Joo ei muutaku auto parkkiin ja pönttö esiin ja vääntämään kunnon jööti siihen viereen. Sanoo viel suomeks että mulla on aivan järkyttävä paskahätä nii kuulostaa mahdollisimman rumalta.”
Vedet silmissä nauraessani Jay jatkoi: ”No mieti nyt kuinka rumalta se kuulostaa ku suomeks menee vaikka huoltsikalta kysymään missä vessa on: Hirvee paskahätä missä teijä pönttö on, tais tulla jo lusikallinen housuun. Kun sit taas Ruotsissa ne sanois, että Jag tycker om min peppu tulee papana… Tai englanniks: I think I have a spoon poop in my pants.”
Vila Nova de Milfontes
Saavuimme Vila nova de Milfontesiin aamupäivästä. Vila Nova de Milfontes on viehättävä portugalilainen kaupunki, joka sijaitsee kauniin Alentejon rannikon sydämessä Mira-joen suulla. Alue koostuu upeista rannoista ja rannikoista sekä koskemattomasta maaseutumaisemasta.
Perillä Vila Nova de Milfontesissa Jaylle iski jälleen kovat allergiset oireet.
E: ”Ota se Histec.”
J: ”En mä sitä turhaan ala ottamaan.”
E: ”Ai turhaan ku nenä vuotaa, aivastelet koko ajan ja sun silmät on ihan tulipunaset.”
Väännön jälkeen Jay otti vastahakoisesti allergialääkkeen ja mutisi kahden minuutin kuluttua lääkkeenotosta, kuinka se ei kuulemma auta.
J: ”EI TÄÄ HISTEC AUTA! …Mitä sä naurat?”
E: ”Sä otit sen kaks minuuttia sitten.”
J: ”No pitäis jo auttaa, ei silmä niin kaukana suusta oo.”
Meidän oli tarkoitus vain pikaisesti pyörähtää Vila Nova de Milfontesissa, mutta paikka näytti niin viihtyisältä, että päätimme jäädä sinne yhdeksi yöksi puskaparkkiin. Päivä kului kaupunkia ja sen rantoja kierrellessä. Illalla kävimme juomassa yhdet lasilliset sangriaa kaupungin aukiolla sijaitsevassa ravintolassa ennen nukkumaanmenoa. Kaiken kaikkiaan Vila Nova de Milfontes näytti niin viihtyisältä, että siellä olisi voinut olla pidempäänkin. Meillä alkoi kuitenkin olemaan pikkuhiljaa kiire kohti Espanjaa, joten seuraavana päivänä matka jatkuisi kohti Lagosia.
