Aamu Bragassa alkoi verkkaisesti, kun aloimme tekemään lähtöä kohti seuraavia seikkailuja. Ennen Bragan taakse jättämistä kävimme Bom Jesus do Monte -kirkolla. Olimme siellä tarkoituksella aikaisin aamusta, kun paikalla ei ollut vielä paljon muita turisteja ja paikkoja sai kierrellä rauhassa. Bom Jesus do Monte on kuuluisa barokkityylinen pyhiinvaelluskirkko noin 10 minuutin päässä Bragan keskustasta. Sen tunnetuin osa on monumentaalinen barokkinen portaikko, joka kohoaa yli 100 metrin korkeuteen ja koostuu useista tasanteista, suihkulähteistä ja veistoksista, joissa kuvataan kristillisiä teemoja. Portaiden huipulla seisoo Bom Jesusin kirkko, joka valmistui 1700-luvun lopulla. Bom Jesus do Monte on tärkeä paikka sekä uskonnollisesti että kulttuurisesti: Se symboloi pyhiinvaeltajan matkaa hengelliseen ylösnousemukseen. Vuonna 2019 paikka lisättiin UNESCO:n maailmanperintöluetteloon.
Ihana aurinko!
Bragasta matka jatkui kohti Portoa. Ajomatkan aikana puolipilvinen keli muuttui täysin aurinkoiseksi ja Portoon päästyämme taivaalla ei näkynyt enää yhtään pilvenhattaraa. Leirintäalueemme Portossa sijaitsi rannan välittömässä läheisyydessä ja Sitruunalta näki leirintäalueen mökkien välistä suoraan merelle. Paikka oli siis aivan täydellinen säästä puhumattakaan. Saapuessamme päivääkin oli vielä vaikka kuinka paljon jäljellä, joten Jay nosti heti retkituolit pihalle ja alkoi kokkailemaan meille evästä retkiliedellä.
J: ”Jossain vaiheessa täytyy kyllä tätä ajotahtia hidastaa. Meillä olis riippukeinut ja kaikki mut en mä kahen yön takia ala sellasia virittelemään.”
E: ”Täti Aurinkoinen virittelis. Se rakentais tähän talon.”
J: ”Nii ja sit se muuttais pois metelin takia ku naapuri kerran yskäsis vieressä.”
Ruokailun jälkeen minua alkoi niin kovasti väsyttämään, että suunnittelin päiväunille menoa.
E: ”Taidan ottaa päikkärit.”
J: ”Nii nyt ku kerranki aurinko paistaa??”
E: ”No on kiva rentoutua. Ja kun kellokin on normaalia vähemmän.”
J: ”On tää Portugali kyllä hyvä paikka kun kellokin on normaalia vähemmän. Mä lähen nyt tiskaamaan.”
E: ”You will find me here. I may close my eyes.”
J: “Sanoitko sä että sut löytää läheltä sun silmää?”
Meidän oli tarkoitus pyörähtää Porton keskustassa toisena ja ainoana kokonaisena päivänä, jonka aioimme Portossa viettää. Sää oli kuitenkin niin mainio ja ranta niin lähellä, että emme liikkuneet rannan välittömästä läheisyydestä minnekään koko Porto -visiittimme aikana. Sen sijaan nautimme ilmasta, kävelimme rantaviivaa kulkevalla kadulla edestakaisin, ihastelimme merta ja nautimme rantaravintoloiden antimista.
Pohjoistuuli puhaltaa
Puolitoista päivää Porton rannan välittömässä läheisyydessä vierähti poikkeuksellisen lämpöisestä säästä nauttien. Monta päivää kestäneen kylmän viiman ja sateiden jälkeen aurinkoinen ja lämmin keli oli enemmän kuin tervetullutta. Valitettavasti tätä iloa ei kestänyt kauaa, sillä lähtöpäivää edeltävänä iltapäivänä alueelle saapui kevyt, viileä tuuli ja sen myötä lämpötila putosi välittömästi. Olimme juuri lähteneet leirintäalueelta rantakadulle etsimään ruokapaikkaa ja olin kiskaissut päälleni vain shortsit ja t-paidan. Emme olleet päässeet leirintäalueen porteista kovin pitkälle, kun meidän piti jo kääntyä takaisin, sillä minun oli mentävä Sitruunalle vaihtamaan jotakin lämpimämpää päälle.
E: “Ihan oikeesti tänne saapu joku matalapaine vai korkeapaine, kumpi se nyt onkaan sitten kun tulee viileä?? Mä tunsin sen, koska oli vielä lämmin kun menin vessaan mutta kun tulin sieltä niin lämpötila oli laskenu huomattavasti!!”
J: ”Noniin astronautti, käveles nyt eteenpäin niin päästään joskus sinne syömään.”
Päivällisen jälkeen lähdimme suunnistamaan takaisin leirintäalueelle. Kävelymatkamme aikana näimme rannalla lapsiperheitä, auringonpalvojia sekä koiria omistajineen. Parhaiten mieleen jäi kuitenkin nainen, joka oli rannalla ulkoiluttamassa frettiä. Seurasimme mielenkiinnolla fretin menoa kävelykadulta käsin, kun se mennä viiletti valjaisiin puettuna uteliaana rantaa pitkin. Kovien tuulenpuuskien ajaksi fretti juoksi omistajansa jalkojen väliin suojaan.
Vesisadetta ja vesiputouksia
Porto -visiittimme tuli yhtä nopeasti päätökseensä kuin meidän muutkin kaupunkivisiittimme. Vaikka emme oikeastaan itse Portoa nähneetkään, oli visiitti silti oikein onnistunut. Lähtöpäivänä ilma oli jälleen hieman viilentynyt, mutta pilviä ei onneksi näkynyt taivaalla. Yksi kaverimme oli suositellut meille, että Aguieira -vesiputouksilla kannattaa käydä, mikäli ne osuvat matkan varrelle. Vesiputoukset sijaitsevat vuoristossa Portugalin sisämaassa ja vesiputouksilta löytyy myös Euroopan pisin riippusilta, joka on valmistunut vuonna 2021. Vesiputoukset eivät varsinaisesti olleet matkamme varrella, mutta paikka kuulosti sen verran houkuttelevalta, että lähdimme suunnistamaan kohti vesiputouksia.
Matka putouksille kulki läpi jyrkkien vuoristoteiden ja vuoristoon päästyämme alkoi mitäs muutakaan, kun satamaan. Aikamme kapeita ja jyrkkiä teitä ajeltuamme saavuimme risteykseen, josta tie haarautui kahteen suuntaan. Meidän olisi tullut valita vasemmanpuoleinen tie, mikäli olisimme halunneet päästä vesiputouksille saakka, mutta valitettavasti tieosuus näytti niin haastavalta, että keskeytimme vesiputousten metsästyksen siihen. Tie oli kävelykadun levyinen ja alkoi todella jyrkällä nousulla. Sitruunalla kulkeminen ei ole kovin ketterää muutenkaan ja tiedottomuus edessä olevan tieosuuksien kunnosta sai meidät luovuttamaan. Tuli todettua sitten ihan kantapään kautta, että netissä olevien tietojen mukaiset haastavat tieosuudet tarkoittavat Portugalissa hieman eri asiaa kuin meillä Suomessa.
Costa Nova here we come!
Seuraava pysähdyksemme oli Costa Nova -kalastajakylä Aveiro -kaupungin kupeessa. Costa Nova on tunnettu sen värikkäistä, raidallisista kalastajataloistaan. Kylä on rakennettu pienelle maakaistaleelle rannan ja laguunin väliin.
Saavuimme jälleen leirintäalueelle hyvissä ajoin, joten lähdimme heti autonparkkeeraamisen jälkeen kiertelemään kylää jalkaisin. Jay pongasi heti kylän keskustaan saavuttuamme kojun, jossa myytiin Tripa -herkkuja. Tripa de Aveiro on paikallinen ”pannukakku”, jonka koostumus on jotakin krepin ja vohvelin väliltä. Tyypillinen tripan lisuke on kaneli, mutta täyte voi olla myös eksoottisempi. Jayn pongaamasta kojusta sai valita Tripan väliin erilaisia suklaita, kuten esimerkiksi maito-, valko-, tai kindersuklaata, nutellaa tai marjoja. Me molemmat otimme Tripamme maitosuklaalla ja Jay otti omansa päälle myös kanelia. Tripa oli niin hyvää, että Jay alkoi jo ensimmäistä syödessään suunnittelemaan, millä suklaalla hän seuraavan Tripan tilaisi.
Tripat syötyämme jatkoimme matkaa rantaan päin. Rannalle oli rakennettu puusta tehty luontopolku, joka vei Costa Novasta näkyvälle, Barra -rannalla sijaitsevalle majakalle saakka. Matka oli pitkä, mutta Tripojen voimalla lähdimme kävelemään kohti majakkaa. Praia da Barran majakka on aktiivinen majakka, joka tunnetaan myös nimellä Aveiron majakka. Se sijaitsee rannikolla Praia da Barralla ja on Portugalin korkein majakka (62 m).
Tarvottuamme majakalle ja takaisin Costa Novan leirintäalueelle, tuli päivän kävelysaldoksi noin 15 kilometriä. Kävelyretkelle lähtiessämme en ollut ajatellut aivan loppuun saakka kenkävalintaani, ja Sitruunan luona kengät pois otettuani minulla oli molempien jalkojen pikkuvarpaissa niin järkyttävät vesikellot, että varpaat olivat turvonneet kaksinkertaiseksi.
J: ”Siis eihän noi näytä enää varpailta ollenkaan. Kato nyt tota sun toista pikkuvarvasta, se näyttää ihan rahtijunalta.”
Hans ja Renate
Seuraavana aamuna aamukahvia pihalla juodessamme ohitsemme käveli vanhempi rouva, joka pysähtyi hämmästelemään suomalaisissa kilvissä olevaa Sitruunaamme. Hän ihmetteli, että olimmeko todella ajaneet Suomesta Portugalin Costa Novaan saakka. Rouva esitteli itsensä Renateksi. Hän oli kovin mukava ja vaikka hän ei englantia kovin hyvin puhunutkaan, saimme kuitenkin vaihdettua kuulumiset hänen kanssaan. Kerroimme hänelle mistä olemme tulossa ja mihin olemme seuraavaksi menossa. Selvisi, että Renate oli miehensä kanssa juuri saapunut niiltä suunnilta, johon meidän olisi tarkoitus jatkaa matkaa Costa Novasta lähdettyämme. Kun olimme hetken höpötelleet, Renate lähti omalle autolleen. Hetken päästä hän tuli kuitenkin takaisin tuoden miehensä Hansin mukanaan. Hans esitteli meille hyviä leirintäaluepaikkoja tulevan reittimme varrelta ja lisäksi pariskunta kertoi meille omista matkakokemuksistaan.
Pitkän höpöttelytuokion jatkoksi Hans ja Renate pyysivät meidät katsomaan heidän retkeilyautoaan. Autolla meitä odotti Hansin ja Renaten koira Tobi, joka pariskunnan kertoman mukaan on 6-vuotias pelastuskoira Kreikasta. Miesten jutellessa retkeilyautojuttuja Renate esitteli minulle heidän reissukuviaan. Juttutuokion lopuksi pariskunta kutsui meidät käymään heidän kotikaupungissaan, mikäli joskus ajelisimme siellä päin. Renate sanoi, että voisimme parkkeerata heidän takapihansa viereen ja heiltä saisi sähköäkin tarvittaessa. Aamuhöpöttelyjen jälkeen sanoimme pariskunnalle heipat, Jay palasi Sitruunalle ja minä lähdin suihkuun.
And remember, if I’m harsh with you it’s only because you’re doing it wrong. -Monica Geller
Suihkureissulta palattuani minua odotti Sitruunalla täysi työleiri. Jay oli tyhjentänyt Sitruunasta kaiken sängyn patjoja myöten ja siivoili iloisesti paikkoja minkä kerkesi, kaikki kaappien ovet levällään ja tavarat pitkin pihaa. Ja taas tuuleteltiin peittoja ja tampattiin tyynyjä, minä väärin ja Jay oikein.
Mollukka painuu unille
Loppupäivän otimme rennosti kaupassakäyntiä lukuun ottamatta. Iltasella ehdotin Jaylle, että kävisimme katsomassa auringonlaskua rannassa, johon oli suora pääsy leirintäalueelta. Jay ei ollut tästä ehdotuksesta kovin innoissaan: ”Ihanko oikeesti me mennään katsomaan kun toi mollukka painuu unille??” Matkalla rannalle kävelytien poikki kipitti punakuvioinen hämähäkki aivan meidän jalkojen edestä. Jay: ”Herranjumala toihan on vaarallinen!! Thaimaassa meille opetettiin että värikkäät on vaarallisia ja tuo punainen näyttää minusta kyllä sitten hieman hämärältä. Se oli kaiken lisäks niin iso että vois puhkoa Sitruunan renkaan!” Jay pelkää kuollakseen hämähäkkejä, eikä punakuvioinen hämähäkki ollut unohtunut vielä rantaan päästyämmekään: ”Kato nyt täällä on varotuskin siitä hämähäkistä, tolla on kahdeksan jalkaa tossa kyltissä!”
Portossa alkanut tuuli oli hieman voimistunut ja ilma viilentynyt Costa Novaan saavuttuamme. Lisäksi kylmä viima oli käynyt jo muutaman päivän ikävästi niskaan ja hartioihin. Auringonlaskun katsomisen jälkeen Sitruunalle palattuamme valitin, että hartiani ovat viiman takia aivan jumissa. Jay tarjoutui ystävällisesti hieromaan hartioitani. Hän ei ole kuitenkaan kovin helläkätinen hieroja, joten suostuin tähän avokätiseen tarjoukseen hieman vastahakoisesti. Minulla on myös huono tapa yrittää livetä alta pois, jos hartioitani hierotaan liian kovaa.
J: ”Huomenna hierotaan kans vähän niin saadaan niitä hartioita vähän avattua.”
E: ”Joo mutta hellästi.”
J: ”No niinhän mä nytki hieroin!”
E: ”Ethän hieronu.”
J: ”No mitä? Vaikee se on hieroa kun toisella kädellä pitää pitää kiinni ettet sä siirry karkuun tohon naapurikaravaanareiden autoon.”
Kiljuva kivi ei sammaloidu
Mitä kuuluu Sisulle ja Papulle? Ja ennen kaikkea, mitä kuuluu heitä vahtivalle Täti Aurinkoiselle? Täti Aurinkoisen sanoin: “Hyvää kuuluu, kunhan muistaa asettua leivonta-alustaksi hyrinäkoneille ja kulkiessaan muistaa, että ei tee liian nopeita liikkeitä katsomatta eteensä, sivuilleen ja taakseen, koska perskärpänen (Papu) seuraa perässä kaikkialle.” Täti Aurinkoisen mukaan mitään ei voi jättää mihinkään, koska kaikki varastetaan tai yritetään syödä. Sen lisäksi meidän kiljuva kivi, eli Papu, pitää huolen siitä, että Täti Aurinkoinen herää aikaisin, halusi hän sitä tai ei. Papu aloittaa aamukiljuntansa viimeistään kello neljältä aamuyöstä ja Täti Aurinkoinen on moneen kertaan ihmetellyt, miten me emme kotona ollessamme herää kiven kiljuntaan. Hän onkin itse joutunut satunnaisesti evakuoitumaan omaan kotiinsa yöksi, jotta saa nukuttua kunnon yöunet.
Muuten karvapallojen kanssa arki sujuu hyvin, vaikka Täti Aurinkoisesta olisi välillä mukava istuskella ilman karvaisia lämpötyynyjä sylissään. Se ei vaan valitettavasti ole mahdollista, sillä Sisu ja Papu parkkeeraavat syliin välittömästi, kun alas istahtaa. Mutta all good everything, niin Täti Aurinkoisella kuin karvapalloilla!
